Sivut

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Pillerinpyörittäjän tervehdys



Perustin sitten näköjään vihdoinkin blogin. Blogin perustaminen on aina silloin tällöin käynyt mielessä, koska joskus on hauska raapustaa ajatuksiaan ylös, painavaa ja vähemmän painavaa asiaa. Ajatus on kuitenkin tähän asti aina kaatunut syystä tai toisesta; pidän bloggaamista jokseenkin teinimäisenä, ja toisaalta en tiedä minkä verran haluan ajatuksiani tai elämääni jakaa vieraiden ihmisten kanssa. Netti on myös niin pullollaan blogeja, että en usko kenenkään kaipaavan juuri minun blogiani. Tässä se nyt kuitenkin on :) . En tiedä mitä, mistä ja kuinka usein aion kirjoittaa, kaipa tämä ajan kanssa muotoutuu johonkin suuntaan, tai sitten hautautuu hyvin nopeasti.
Lyhyt esitelmä siitä kuka täällä höpöttelee: 25-vuotias punapää Etelä-Suomesta. Kanssani asustaa kaksi mirriä ja yksi mies. Musiikkimaun ym turhan yritän johonkin esittelykohtaan listata, kunhan sellaisen täältä blogihelvetistä löydän (hermot meni juuri jo ulkoasun muotoiluun). En osaa itseäni kategorioida sielunmaiseman tai ulkoisen olemukseni perusteella mihinkään lokeroon. Mieleen on jäänyt, kun minulta on joskus kysytty ”oletko sä sellainen pin-up gootti?”. Vastasin olevani ihan vain minä itse, ja myöhemmin katsoin googlen kuvahausta täsmääkö kuvaus. En allekirjoittanut sitä silloin, enkä nytkään istuessani viltin alla colleget jaloissa ja musta trikoopaita ylläni. Olen sitä, miltä minusta milloinkin tuntuu, ja voin aivan yhtä hyvin lähteä kylille lenkkareissa kuin piikkareissakin.
Mutta mennään sitten vihdoinkin jo asiaan!
Viime aikoina on verenpainetta nostattanut median kestoaihe; naisen paino. Hyvä asia toki se, että kurvikkuutta on viime aikoina nostettu esiin positiivisessa valossa naisellisena ja terveenä esimerkkinä. Ne muutamat esimerkit ovat kuitenkin vain pisaroita valtameressä, ja edelleen teinityttöjen tavoitteena on näyttää pakkasen raiskaamalta pulkannarulta. Ja ettei kukaan nyt pidä minua tekopyhänä, niin selvyyden vuoksi; kyllä omastakin mielestä laiha on kauniimpi kuin kaksisataa-kiloinen pallo, mutta kakektinen laihuus ja michelin-muodot ovat samalla viivalla. Kauneus on makuasia, mutta jostain muualtakin ne paineet muodostuu kuin omasta itsestään ja (hauraasta) itsetunnosta, ja ihminen on niin paljon enemmän kuin pelkkä peilikuva ja figuuri. Itse pidän paljon tärkeämpänä terveyttä, ja sitä iloa että voin ahtaa mahaani pitsan ilman että täytyy puntarilla parahtaa itkuun. Ja kyllä; itsetuntokriisejä tulee kaikille, itsellenikin hyvin usein, kun farkkuihin kääriytyessä jenkkakahvat tursuaa, tai reidet eivät näytä hyviltä hameessa. Mutta tiedän että minun ei tarvitse miellyttää ketään, ohikulkija voi kääntää päänsä pois jos ei kestä katsoa. Ja sitä haluan kaikista vähiten, että joku lähestyy minua vain sen takia miltä näytän, vaikka huomio imartelevaa olisikin.
Toivoisin siis että jokainen voisi katsoa peiliin hymyillen. Niin minä yritän tehdä, makkaroista ja muhkuroista huolimatta tietäen että olen aivan tavallinen, normaalipainoinen persevä nainen, ja ylpeä siitä. Arvosta itseäsi, lopeta kauneusihanteiden tavoittelu ja muiden arvostelu. Yksinkertaisesti; ole oma itsesi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa, kerro minulle ajatus tai kaksi :)