Sivut

tiistai 25. maaliskuuta 2014

Eikö tän otsikkokentän voisi jättää tyhjäksi?!

Blogini jatkaa hitaan kuolemansa tekoa, ainakin bloggaustahdistani päätellen :)
Hetkittäin on sellainen fiilis että olisi kiva kirjotella, mutta se hetki menee ohi joko väsymyksen tai kiireen vuoksi.

Teen omasta halustani tämän kevään ja kesän melko yöpainotteista työtä; meillä yötyöläiset valvovat viikon yöt putkeen, ja vapaita tulee vastaavasti viikon verran. Kuulostaa kivalta? Niinpä, siinäpä se porkkana miksi yötyötä halusinkin :P ... Sitten tulee se "mutta"... Kun valvoo viikon, kertyy siinä työtunteja päälle 80. Se on tuplasti enemmän kuin mitä "normaaleilla" työläisillä. Laskekaapa siitä paljonko jää vapaa-aikaa työviikoilla :D ... Neljältä herätys ja seiskalta kaupan kautta töihin. Kolmessa tunnissa ehtii käytännössä juomaan hitaat ja koomaiset aamukahvit, hieromaan unihiekat silmistä suihkussa, rapsuttamaan kissoja ja käymään salilla tai vaihtoehtoisesti hakemaan parit kätköt ulkoilun vuoksi. Kaikki kotiaskareet voi suosiolla unohtaa, ellei nyt sitten satu jäämään sen verran aikaa että ehtii edes pari lusikkaa tiskaamaan. Siinä musertuu äkkiä haaveet niistä viikon mittaisista ihanan rentouttavista vapaista, kun tajuaa miten törkeäksi pyykkivuori on kasvanut ja kun ruskea sohva on muuttunut harmaaksi kissankarvoista... Eli ei, aikaa ei tällä huikeella suunnitelmallani tullut yhtään lisää.

Edellämainitusta syystä johtuen siis myös bloggailut on jääneet, enkä ole kameraakaan jaksanut kaivaa esiin muutamien harvojen mutta mieluisien hankintojen taltioimiseksi.
Mutta koska kuvattomat kirjoitukset ovat ehkä hivenen kuivia, lainaan kuvaa Zalandon sivuilta:


Tattadadaa! Kengät! Korottomat kengät! Vanhat maihareiden tapaiset talvirönttöseni sanoivat sopimuksensa irti alkuvuodesta, ja päätin että ehkäpä ostan sitten kunnon maiharit, sellaiset joilla a) pysyy pystyssä ja b) jotka näyttävät siinä mielessä siedettäviltä että niitä kehtaa hyvillä mielin käyttää muuallakin kuin lähikaupassa ja töissä, niin että kengät ovat kuitenkin selkeästi arkikengät.
Aikani internettiä selattuani ja monta viikkoa pohdittuani turhauduin paskaan valikoimaan ja päätin panostaa näihin törkeän kalliisiin kenkuloihin. Luulen että aitoa nahkaa enemmän näissä maksoi tuo pienen pieni Harrikka-merkki, jolla ei itselleni ole kyllä mitään merkitystä.
Kengät saapuivat ja nyökkäilin niille hyväksyvästi; näyttivät kivoilta jaloissa ja myös tuntuivat mukavilta.
Muutamat kauppareissut niillä heitin ja totesin että edelleeen tuntuvat hyvältä käveltäessä, joten lähdin sitten about viiden kilometrin kätkölenkille kyseisissä poposissa. Jossain vaiheessa alkoi tuntumaan siltä että joku nyt ikävästi hiertää, mutta ei siinä joutanut jäädä ihmettelemään asiaa. Kätköreissu päättyi mystisesti baariin ja tapahtui kevyt humaltuminen, jolloin vielä vähemmän jaksoin miettiä jännää hiertymis-tunnetta. Kotiin päästyäni huomasin että ei sviddu, mullahan on kantapäät vereslihalla. Tämä tapahtui keskiviikkona. Torstaina iltavuorossa töissä sitten mietittiin että mitä tehdään kantapäille, joiden tulisi seuraavana iltana kestää Stam1nan keikka. Kollegoiden naamat olivat näkemisen arvoiset kun kantapäitäni esittelin, kuin myös seuraavina päivinä muutaman kaverin ilmeet kun sattuivat kantapääni näkemään. Eivät kuulemma koskaan olleet nähneet vastaavaa. En minäkään, enkä etenkään ole ennen kokenut sitä kuinka saatanan kipeät kantapäät voivat olla. Harmittaa että en tajunnut ottaa kuvaa muistoksi :D Rakkaan kollegan kanssa sitten viriteltiin sellaiset fyllingit ja suojukset että perjantain keikasta selvisin pienellä hampaiden kiristelyllä ja tequilan voimin (eri kengillä), mutta muutoin kantapäiden parantuminen otti parisen viikkoa. Edelleen käytän kenkiä vähän varovasti laastareiden kera, mutta kyllä niistä vielä hyvät käyttökengät saadaan!

Siinäpä ne olennaisemmat. Mitä tästä opimme; ei ole kenkien mukavuus taattu pelkän ulkomuodon ja hintalapun perusteella.

Semmoista. Joku muuten tässä taannoin tunnisti minut baarissa Pillerinpyörittäjäksi ja tuli juttusille asti, mikä oli ensimmäinen kerta ja siksi mainitsemisen arvoinen; hämmentävää sellainen, kun olettaa että blogia ei kovin moni lue :) 
Sain myös jokunen aika sitten haasteen Werewolfilta ja Lady Satinilta, mutta lykkään haasteeseen tarttumista ja pyrin ensin hoitamaan muutamat kuviot alta pois, jospa sitten muutaman viikon päästä ehdin aikaa vievään haasteeseen paneutumaan :)

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Täs mä nyt taas oon!

Helei! Päätin rikkoa hiljaisuuden pikaisella päivityksellä.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja alkuvuosi on mennyt uuteen tilanteeseen sopeutuessa kun muutin yhteisestä kodista omaan pieneen kerrostalokaksioon. Koska tiedän että blogiani käy stalkkaamassa myös sellaiset puolitutut joiden ei välttämättä tarvitsisi sitä tehdä, niin ei erosta sen enempää kuin että sovussa ollaan, ei draamaa. Yli kymmenen vuoden suhteesta on edelleen ystävyys jäljellä, ja se merkitsee paljon.

Jätetään tosiaan se tunteellisempi ja syvällisempi puoli sivuun, mutta voinen silti höpinöidä merkityksettömistä asioista :)
Ensinäkin, kerrostalo. Täällä on naapureita :D ! Alaovella on välillä varsinainen kessurinki, siellä ne naapurit turinoivat jopa kahvikupit kourassa keskenään tupakka huulessa. Introvertti-Pillerinpyörittäjä luikkii nopeasti ohi.
Rauhaisan paritalo-asumisen jälkeen on myös hassua totutella kerrostalon ääniin. Mahtavan rauhallistahan täällä on, mutta etenkin yön hiljaisina tunteina kuulee kyllä varsinkin viikonloppuisin kun jengi esim raahautuu baarista kotiin. En tiedä onko kyseessä aina yksi ja sama yksilö jonka norjan puhuminen kuuluu etäisenä vaikerruksena residenssiini. Voisin jakaa muutamia kallisarvoisia juopottelu-vinkkejä jos tuon posliininhalaajan kohtaisin kasvotusten...

Siinä mielessä harmittaa että talvi oli noin vähänluminen; positiivisia seikkoja eron ja muuton suhteen on pääkopan vuoksi etsittävä, joten olisin ihan mieluusti monen vuoden lumitöiden jälkeen vähän naurahdellut täällä boxissani että eipähän tarvitse sitäkään nyt tehdä :P ... Kesällä saatan kyllä vähän itkeä että en pääse heti herättyäni bikinit päällä pihalle, ellen sitten tuohon parkkipaikalle tee jotain yhden naisen biitsiä... Aurinkotuoli, minijääkaappi ja kaiuttimet... tulisikohan siitä sanomista pahasti?!

Positiivista on myös se että asun jumalauta ihan keskustassa! Nautin kyllä syrjässä asumisestakin, mutta on tässä puolensa, kun asemalle kävelee viiteen minuuttiin korot jalassa ;)

Muuton ja totuttelun lisäksi alkuvuoteen toki mahtuu paljon muutakin, on ollunna keikkoja, ystäviä ja mukavia iltoja, toki myös mukavia päiviä :) . Ensimmäistä kertaa näin Dream Theaterin viime viikolla, Stam1nan tämän vuoden keikkakunto tuli myös katsastettua ja ja ja jokunen hetki sitten myös Kotiteollisuutta päädyin katsomaan budjettiryypätessä. Se on sitä kun juodaan edullisesti. Kotiteollisuus oli edullinen... Köh.
Mutta en suinkaan ole viettänyt alkuvuotta pelkästään keikoilla juopotellessa, kätköily pitää edelleen pintansa lempipuuhanani, etenkin nyt on tullut tarpeeseen tarpoa hämärissä metsissä, joskin myös välillä kaupungissa :) Olympialais-kiekkokin vei elämästäni pari viikkoa niin että hurahti, ja hetkellisen masentelun jälkeen se pronssi tuntuu oikein lämpöiseltä voitolta, MM-kisoja odotellessa...

Välillä olen ollut viittä vaille kirjoittamassa mielipiteitä ajankohtaisista asioista tai muuten vaan niskavilloja nostattavista yleismaailmallisista ärsytyksistä, mutta ehtiihän noita, nyt kun epäolennaiset kuulumiset on päivitetty ;) Tosin olen välillä miettinyt että olisikohan pienen pienen blogini tarina päättymässä, mutta jätetään tämä nyt ainakin vielä tänne roikkumaan.

Joutavien kännykkä-kuvien myötä mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin :)

 Junaradan alla kätköilemässä ;)


 Satunnainen etko-kuva


 Niin, siis huomaatte varmaan että en ole näiden kuukausien aikana oppinut olemaan rennosti silloin kun kaveri on kameran takana :P Mutta muistaakseni olen tässä Kotiteollisuutta lähdössä katsomaan.


Karvapalleroillakin juoksutilat pieneni muuton myötä, joten lahjoin kisuja asianmukaisella raapimapuulla. Menestys sinänsä, että edes toinen kateista tykkää kiivetä ylös nukkumaan, toinen mulkoilee edelleen pahasti ja pitää minua ilmeisesti idioottina kun luulin että saattaisi vanha herrakin innostua. Ei innostunut ei...