Sivut

maanantai 27. toukokuuta 2013

Pussisiiderireissuja ja muuta joutavaa

Jumaleisson, viikon vapaat vie ihmislapsen hyvin lähelle uupumiskuolemaa! Tiistain teatteri-reissusta kirjoittelinkin jo, keskiviikkona oli kirkkovene-treenit vesisateessa, torstain kuviot meni uusiksi mutta kävin silti yhden ystävän kanssa muutamalla, perjantaina tein kuolemaa taistellessani rautalapion kanssa kun rakentelin kukkapenkin uuteen uskoon. Lauantaina sitten heräsin siihen aikaan kun PITI jo olla kaverin muuttoapuna. Se oli sitten sellainen paniikkilähtö... Muuttohommat ei todellakaan ole meikäläistä varten, joten tilanne vaati seitin ohuet päiväkännit. Helpotti kummasti kaikkien hommaa! Pikaisesti kotiin suihkuun ja vaihtamaan nuhjuiset muuttovaatteet nahkaan, ja nokka kohti Helsinkiä. Meininki oli käydä ihan vaan sivistyneesti syömässä, mutta jännästi tulee aina kaikkia muuttuvia tekijöitä ja sitä huomaa istuvansa pussikaljallasiiderillä ja lopulta rymyävänsä baareissa aamuun asti. Eilinen meni kyllä puhtaasti hyväntekeväisyyteen. Tänään sitten aktivoiduin ja siivoilin nääntymiseen asti, ja koska burgerin mässääminen ja viinalla lotraaminen toi huonon omantunnon, raahauduin jopa salille. Luojan kiitos huomenna pääsee taas viikoksi töihin lepäämään...

Tässäpä kuvasaldoa menneeltä viikolta:

 Käytiin Stone's:ssa syömässä. Jos joku haluaa syödä burgereita jotka vievät kielen mennessään, niin suosittelen suuntaamaan sinne! Ei mitään mäkkärin pakastepihvejä, vaan tuoreista raaka-aineista tehtyjä herkkuja. Lisäksi kyseisessä ravintelissa on meneillään jotkut siideriviikot, joiden kunniaksi siiderivalikoima on tavallistakin laajempi. Possu otti possu-siiderin, njam njam!


Turha kuva, mutta havainnollistaa sen, että puistossa on penkkejä. Paljon mukavampi juopotella sitä pussijuomaa tuolin ja pöydän kanssa kuin kusisella nurmikolla. Lisäksi on kiva laittaa joskus tuhnuisia tilannekuvia poseerauskuvien sijaan, koska ne ovat realistisempia :)


Ja kun vertaatte näitä kahta alimpaa kuvaa keskenään, näette mitä promillet tekee ihmiselle... Alempi kuva otettu ennen lähtöä, masussa vain hyvin niukasti juomaa, ylempi kuva liian monen pussijuoman jälkeen.. Mutta saatanan hauskaa oli silti!

Koska edessä on enää yksi yötyöviikko ennen Sauna Open Airia, saanee jo alkaa laskemaan päiviä että pääsee taas murujen kanssa rokkaamaan?!

keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Kalapuikko vadelmaveneessä

Heyheyhey!

Kun tekee pelkkää yötyötä, ja viimeisimpään työputkeen on sisältynyt 56 työtuntia, niin voin vannoa että mitään kirjoitettavaa ei ole ollut. Eikä kyllä sitä ennenkään, peruspönötystä siellä täällä. Haa! Heurekassa kävin, jokseenkin pettymys se paljon puhuttu ruumisnäyttely. Oli niin hyvin säilyneitä että muovisilta näytti ruumiit ja elimet.

Eilen kävin suvun ja lainasuvun daamien kanssa syömässä ja teatterissa. Illan järjestänyt emäntä halusi viedä meidät pikkunälkään ravintola Juureen, ja käsky kävi että tyhjällä mahalla ei kannata tulla, koska kyseessä  on sapas-ravintola josta saa lähinnä pikkupurtavaa. Koska olen äärimäisen nirso, olin nokkela ja tarkistin ruokalistan etukäteen. Terävä havainto: täytyy syödä helvetin hyvin kotona... Ei ainuttakaan ravinnoksi sopivaa ruokaa!

Muuten kyllä pidin ravintelissa hauskaa, tässä yksi syy:


Kahtokee ny, vessassa oli PYYHKEITÄ!!! Oikeita pyyhkeitä. Voi jummijammi. En tiedä olenko sitten todella juntti vai mitä, mutta en ole ennen vastaavaan törmännyt. Paperipyyhkeet ja paskaista ilmaa hönkivä puhallin on paljon tutumpia.

Sitten lisää hilpeyden aiheita, eli itse ruoka. Visioni "pienistä sapaksista" oli kyllä se että annokset ovat pieniä, mutta nyt vittu oikeesti, jotain rajaa!

Alla näette kokin (ilmaisen) alkutervehdyksen; jotain kalasosetta, tilliä ja kurkkua. Annokseni säilyi koskemattomana.

Eräs seurueestamme tilasi käsintehdyn kalapuikon ja jotain sooseja.  Vertaa haarukan kokoon...

Nyt en muista mitä tää on?! En syönyt tätäkään.


Juustotarjotin! Nappasin tosta valkohomejuuston, ja sitä uskallan jopa kehua. Hyvää oli, mutta juustopalojen koko oli viinirypäleen tasoa...

Tiikerkakkua ja suklaajätskiä, tämä oli mun annos, ja oli muuten hyvää! Tosin kakkukin oli niin ohut että päivä paistoi läpi... Niin, ja tämä herkku tarjoltiin menun mukaan jossain luomukylmäpuristerypsiöljyssä tms, mutta vaadin saada rypsiöljyn erikseen, sillä en todellakaan halunnut ottaa sitä riskiä että öljy pilaa muuten hyvän paakkelsin. Yhden haarukallisen dippasin öljyyn, ja sanotaanko että jatkossa tiikerikakku ja rypsiöljy eivät eksy samalle lautaselle. Siitä en tiedä mitä tuo vaalea mössö oli, ei nimittäin lukenut menussa...

Olisin muutaman annoksen virallisen nimen tarkistanut menusta, mutta jaah - menyyy on näköjään tänään päivittynyt. Ei saa enää kalapuikkoa tai tiikerikakkua Juuresta :O


Tämän hupaisan ruokailun jälkeen suuntasimme KOM-teatteriin katsastamaan Vadelmavenepakolaisen. Hjuva pläjäys oli se :) !

Hämmästyttävää on se, että kerrankin muistin ottaa edes jonkinlaisen "kattokee kun mä oon kerrankin laittautunut" -kuvan, ja se on tässä:

Yleensä kuvat tuppaavat kiireessä unohtumaan, ja kiire oli nytkin... Mutta kun on viikon kulkenut lähinnä yön hämyssä, mukavat farkut jaloissa ja rento paita päällä, asusteena punaiset silmät ja silmäpussit, niin kesämekko ja pienet korot tuntuivat tavallistakin paremmalta :)

Semmosta. Huomenna näen elämäni ensimmäistä kertaa ketään nettituttua. Minä, "mä en kyllä tajua miten netissä muka voi tutustua keneenkään" -asenteella varustettu (entinen) introvertti, menen terassille ihmisen kanssa kenen kanssa olen keskustellut vain kirjoittamalla. Jännää :) ... Melko monessa blogissa ja muuallakin ihmiset näitä nettituttuja ja niistä muodostuneita ystävyyssuhteita hehkuttavat, joten kiinnostaisi tietää teidänkin kokemuksia? Oletteko tutustuneet johonkuhun netissä ja sitten tavanneet? Miten on mennyt, onko juttu luistanut vai myöntääkö joku että tapaaminen ei olekaan ollut niin hyvä menestys? Tämä kiinnostaa siksi, koska tässä asiassa lienen itse jokseenkin vanhanaikainen ja olen solminut tähän asti kaverisuhteita vain tapaamalla livenä jossain yhteydessä; töiden, harrastusten, kavereiden kautta tai muiden sattumusten summana. Joskus juttu luistaa ystävyydeksi asti, joskus ei :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Uusia kolttuja

Uskomatonta! Katselin aamulla (eli normaaleiden ihmisten iltapäivällä) että jeespoks, nyt muuten tulee hyvät kuvat kun viitsin pihalle lampsia. Aurinko on valoista parhain, kerrotaan. Ensin pakoilin puolisen tuntia mehiläistä, ja lopulta otin turhautuneena pikaisesti muutaman räpsyn, vilkuillen samalla paranoidisesti että joku naapuri ihan saletisti kyylää että taas toi junttiperkele keikistelee tuolla (siksi en about ikinä ota kuvia pihalla, kun kameran edessä on ihan tarpeeksi vaikeaa jo sisällä yksinkin). Lyhyen kuvailun jälkeen pakenin sisätiloihin, ja katsoin kuvat läpi. Ei kehari sentään, vain minä onnistun kusemaan kuvat niin että valoa ja varjoa tulee aivan vääristä kulmista, naama näyttää laikukkaalta rantapallolta ja silmät on sirillään siitä valoilmiön määrästä. Hienoa, tähän ei muuten moni pysty.

Mutta idea tulee ehkäpä selväksi, vaatekaapistani löytyy taas lisää kesäistä ja värikästä mustaa. Tarkemmin sanottuna bolero, ja mekko jonka pituutta saa säädettyä kolmeen eri helmapituuteen. Varsin kätevää, sanoisin.




keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vappuja kaikille

Kaikista mutkista huolimatta olen nyt melko varma siitä että selvisin vapusta ehjin nahoin. Kerronpa lyhyesti kuluneesta viikosta:



Viime viikolla aloitin kauan kaipaamani yötyön. Todella tervetullutta kaikki se vapaa-aika mitä yöllisestä raatamisesta saa vastineeksi. Siinä kohtaa kun selvisi että kauan kaipaamani kattoremontti ajoittuu noiden yövuorojen kanssa samoille päiville, sain hermoromahduksen. Pakenin faijan kämpille nukkumaan, koska se nyt vaan on fakta että ihminen ei jaksa montaa vuorokautta valvoa. Siinä kohtaa kun faijan koira päätti vetää päivisin huutokonsertteja, hermoromahdus syveni. Samaan aikaan siippani makasi kotona jossain vuosisadan övereimmässä flunssassa, vaikka sen piti siivota koti vappukuntoon. Hermoromahdus syveni taas. Erehdyin yhtenä päivänä käymään kotona sen verran että katsastan onko tämä tönö vielä pystyssä ja kuinka remontti etenee. Siinä sitten silmät verestävinä tuijotin jääkaappia jonne ei valo paistanut, ja tein Nikke Knakkertonmaisen havainnon että ei muuten tule sähköä koko saatanan keittiöön. Eikä tule vieläkään, vaikka tässä on konsultoitu kaikenlaista sähkömiestä. Kattoremontti etenee silleesti että nyt ei näy televisio eikä kuulu radio, koska kaverit lähtivät vapun viettoon kesken antennihommien. Bonuksena vielä sellainen seikka tähän saatanan esikartanoa muistuttavaan viikkoon, että ajelen edelleen nastoilla, ja olen joutunut miettimään muutamat kootut selitykset siltä varalta että virkavalta joku päivä asiasta huomauttaa.

Ihan tässä itsekin hämmästelen että loppujen lopuksi vappu sujui suurinpiirtein mallikkaasti, koti saatiin näennäisen siistiksi ja jääkaappiin viritellyn jatkoroikan ansiosta sapuskatkin säilyy homehtumatta. Enkä edes oksentanut, enkä myöskään sammunut, vaikka se olisi ollut ihan odotettua näillä univeloilla. 

Tällä hetkellä hartaimpiin toiveisiin kuuluu se, että antennitaajuudet ovat perjantaihin mennessä kohdillaan koska on aika kaksiviikkoisen penkkiurheilun. Toinen harras toive on se että ensi yönä saan nukkua ilman liskoja.

Meillä siis vietettiin vappua naamiaisten merkeissä. Paikalla oli virkavallan lisäksi hippi, nunna, vanki, Jeesus, Matti Nykänen, merirosvo ja gangsteri. Huippuja asuja jengi oli kehitellyt, se lämmitti mieltä kovasti että lähes kaikki olivat panostaneet ja pukeutuneet :) Naamiaisia tai teemabileitä saisi kyllä olla useamminkin, äärimäisen vapauttavaa hullutella porukalla. Keskiaika-bileet olisi yksi haave; överihienot vaatteet ja eleganssia menoa. Ainakin ennen kuin promillet nousee...






keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Valkoinen mielenhäiriö

Vappuna on tiedossa naamiaiset. Päätin heittäytyä villiksi ja olla zombie-morsian, joten ostin valkoisen mekon. Sitten mielessä alkoi siintää muita hahmoja ja zombie alkoi ahdistaa. Zombie olisi ollut hauska siinä mielessä, että kukaan ei olettaisi mun pukeutuvan valkoiseen, mutta toisaalta olisi ollut hauska vetää naamiaiset ihan huumorilla. Raisa Reikänaamana vaikkapa. Tai sitten jotain mikä olisi itselle hyvin vierasta, vaikka räppäri. Ei sillä että Raisa Reikänaama olisi jotenkin itselleni tyypillistä, vaikka kova häröilemään olenkin... No nyt en sitten ole reikänaama mutta en myöskään zombie, mutta valkoinen mekko mulla nyt sitten on. Hienosti toimittu! Täytynee jotain siedätyshoitoa itselleen antaa vähän kerrallaan, sillä jollain pervolla tavalla kuitenkin pidän mekosta ja haluan sitä kesähelteillä käyttää, vaikka säikyn valkoista peilikuvaa jatkuvasti.

Viimeksi muuten olen pukeutunut valkoiseen about kolme vuotta sitten, kun viisikymppisiään viettävä synttärisankari oli laittanut asukoodiksi "jotain valkoista". Jumalauta millaista ahdistusta tollaiset kortit saavat aikaan... Seitsemän vuotta sitten valmistujaisissani päälläni oli valkoinen jakku, mutta silloin vielä pukeuduin muutenkin värikkäämmin.

Tässä mä nyt sitten pöllöilen uuden mekkoni kanssa:






Sen verran oli saatava mustaa mukaan että köytin itseeni tollaisen vyötärövyö-härpäkkeen, ei tässä nyt sentään ihan villiksi kehtaa heittäytyä...


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Huora tässä terve!

Morjensta. Auringon alla on viime aikoina ollut melko tasaista menoa; töitä, ylitöitä ja nukkumista. Vapaita hetkiä olen viettänyt milloin mitenkin, edellisen päivityksen jälkeen olen muistaakseni käynyt ainakin Kaija Koon keikalla ja häröillyt siellä sun täällä enemmän tai vähemmän. Kamera on hautautunut jonnekin joten koittakaa kestää, tämä on tylsä kuvaton päivitys :) Mutta mennään asiaan!

Nyt on nimittäin niin, että otan harvoin tuntemattomien kommenteista itseeni, ja onnekseni melko harvoin kukaan sanaista arkkua avaakaan. Pari monttu auki -tapahtumaa kuitenkin nyt muistuu mieleen ja aion niistä avautua.

Taannoin kun olin veljeni kanssa aterioimassa ennen Slashin keikkaa, joku keski-ikäinen daami otti asiakseen ripittää minua. Istuttiin kaikessa rauhassa Bruuverissa syömässä, kun takaani saapuu huojuen ja humalalle haiskahtaen yllättävän siististi pukeutunut keski-ikäinen emäntä, jonka ensimmäiset sanat olivat "mikä vittu sä kuvittelet olevasi?". Ruokaani pureskellen tavailin noita sanoja ja mietin että mitä vittua? mitäs tää nyt on? Tämä daami jatkaa "sä olet nainen fucking disgusting" jolloin rakas veljeni pyytää ystävällisesti antamaan ruokarauhan. Mamma jatkaa sättimällä mm. punaisia hiuksiani, tatuointiani ja vaatetustani. Edelleen mietin että olenko mä jumalauta tietämättäni kussut sen mysleihin vai mitä helvettiä. Aikansa ripitettyään tämä pääkaupunkimme sankari ymmärsi lähteä kun 192 senttiä miehistä vihaa nousi pöydästä ylös.

Menneenä viikonloppuna hauskan illan päätteeksi Järvenpääläisessä ravitsemusliikkeessä Fridassa (niin että terveisiä vaan vitun paviaanit) poke päätti narikkajonossa toivottaa minulle mukavien illanjatkojen sijaan "sä huora voit painua ulos täältä". Että mitä vittua taas?! Voi toki olla että dementia vaivaa näinkin nuorella iällä, mutta väittäisin silti että en ole ikinä harrastanut seksiä maksua vastaan, ainakaan se ei tässä konkurssipesässäni eikä perseessäni tunnu.

Eräs herrashenkilö johon olen törmännyt about kolmesti täysin arkisesti pukeutuneena ja muistaakseni jopa ilman meikkiä, oli hiljattain käyttänyt yhteiselle tutullemme minusta nimitystä pukki. Asiaa tiedustellessani välikäsien kautta, sain kuulla että tämä urpo on tehnyt päätelmänsä facebook-päivitysteni perusteella. Hienoa, koska tyyppi ei ole (eikä tule olemaan) kaverini, ainoat julkiset facebook-juttuni ovat seuraavat profiilikuvat:








Niin että on se hienoa miten jengillä on pokkaa nimitellä tuntemattomia. Ylipäätäänkin aina kun sitä joskus harvoin panostaa omaan pukeutumiseensa, tulee helvetin jänniä katseita. Usein etenkin naisten katseista paistaa läpi se "vittu mikä huora" -asenne. En minäkään mikään pyhimys ole ja myönnän kyllä arvostelevani ihmisiä, mutta väitän että keskimääräisesti me synkempään lookkiin pukeutuvat saamme enemmän oudoksuvia katseita kuin ne pinkit bilehileet, vaikka koron korkeus ja hameen helman lyhyys olisivat aivan yks yhteen. Se että tunnen oloni kotoisammaksi mustassa, joskus kiiltävässä, ja usein saappaissa, ei edes punaisen tukkani kanssa tee minusta huoraa. Saan kapean mutta riittävän leipäni ihan yksinkertaisesti tekemällä töitä joista maksan veroa. Enkä edes kerjää huomiota pukeutumisellani, minulle sopisi oikein hyvin että kaikki juntit lopettaisivat tuijottamisen.

On kuitenkin kivojakin hetkiä, kun joku koputtaa olalleni ihan vain ilmoittaakseen että pitää tyylistäni, hiuksistani tai mistä milloinkin. Se lämmittää mieltä ja noita hetkiä on onneksi rutkasti paljon enemmän kuin kateellisten, ymmärtämättömien, suvaitsemattomien tai yksinkertaisesti erilaisten ihmisten ala-arvoisia ja turhia kommentteja. Taannoin Sakaran juhlakeikalla joku about 18v neito tuli toteamaan että ihailee tyyliäni. Kerkesin hädintuskin kiittämään hämmennykseltäni kun hän jo toivotti iloista illanjatkoa ja jatkoi matkaansa. Omasta mielestäni tuollaisia ohimennen heitettyjä kohteliaisuuksia kuulee täällä perähikiällä todella harvoin, siis en pelkästään minä itse vaan ylipäätään. Koska joku teistä on kehunut jotain tuntematonta? Virtuaalimaailmaa ei nyt lasketa, vaan ihan kasvotusten kehunut :)

Noita ikäviä kommentteja on siis vaivaiset kolme, mutta niitä on kolme liikaa. Eli älkääpä tuomitko tutustumatta. Huora kiittää ja kuittaa.

perjantai 29. maaliskuuta 2013

Riisu siipesi










Riisu siipesi
Riisu siipesi
Tapahtukoon tahtosi sun ei tarvi enää olla enkeli
Sun ei tarvi enää miellyttää
Riisu siipesi

Sinä saat olla punkkari tai joku 
Sinä saat olla huligaani
Ei sua saa tukahduttaa rakkaani