Sivut

sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Täs mä nyt taas oon!

Helei! Päätin rikkoa hiljaisuuden pikaisella päivityksellä.
Elämässä sattuu ja tapahtuu, ja alkuvuosi on mennyt uuteen tilanteeseen sopeutuessa kun muutin yhteisestä kodista omaan pieneen kerrostalokaksioon. Koska tiedän että blogiani käy stalkkaamassa myös sellaiset puolitutut joiden ei välttämättä tarvitsisi sitä tehdä, niin ei erosta sen enempää kuin että sovussa ollaan, ei draamaa. Yli kymmenen vuoden suhteesta on edelleen ystävyys jäljellä, ja se merkitsee paljon.

Jätetään tosiaan se tunteellisempi ja syvällisempi puoli sivuun, mutta voinen silti höpinöidä merkityksettömistä asioista :)
Ensinäkin, kerrostalo. Täällä on naapureita :D ! Alaovella on välillä varsinainen kessurinki, siellä ne naapurit turinoivat jopa kahvikupit kourassa keskenään tupakka huulessa. Introvertti-Pillerinpyörittäjä luikkii nopeasti ohi.
Rauhaisan paritalo-asumisen jälkeen on myös hassua totutella kerrostalon ääniin. Mahtavan rauhallistahan täällä on, mutta etenkin yön hiljaisina tunteina kuulee kyllä varsinkin viikonloppuisin kun jengi esim raahautuu baarista kotiin. En tiedä onko kyseessä aina yksi ja sama yksilö jonka norjan puhuminen kuuluu etäisenä vaikerruksena residenssiini. Voisin jakaa muutamia kallisarvoisia juopottelu-vinkkejä jos tuon posliininhalaajan kohtaisin kasvotusten...

Siinä mielessä harmittaa että talvi oli noin vähänluminen; positiivisia seikkoja eron ja muuton suhteen on pääkopan vuoksi etsittävä, joten olisin ihan mieluusti monen vuoden lumitöiden jälkeen vähän naurahdellut täällä boxissani että eipähän tarvitse sitäkään nyt tehdä :P ... Kesällä saatan kyllä vähän itkeä että en pääse heti herättyäni bikinit päällä pihalle, ellen sitten tuohon parkkipaikalle tee jotain yhden naisen biitsiä... Aurinkotuoli, minijääkaappi ja kaiuttimet... tulisikohan siitä sanomista pahasti?!

Positiivista on myös se että asun jumalauta ihan keskustassa! Nautin kyllä syrjässä asumisestakin, mutta on tässä puolensa, kun asemalle kävelee viiteen minuuttiin korot jalassa ;)

Muuton ja totuttelun lisäksi alkuvuoteen toki mahtuu paljon muutakin, on ollunna keikkoja, ystäviä ja mukavia iltoja, toki myös mukavia päiviä :) . Ensimmäistä kertaa näin Dream Theaterin viime viikolla, Stam1nan tämän vuoden keikkakunto tuli myös katsastettua ja ja ja jokunen hetki sitten myös Kotiteollisuutta päädyin katsomaan budjettiryypätessä. Se on sitä kun juodaan edullisesti. Kotiteollisuus oli edullinen... Köh.
Mutta en suinkaan ole viettänyt alkuvuotta pelkästään keikoilla juopotellessa, kätköily pitää edelleen pintansa lempipuuhanani, etenkin nyt on tullut tarpeeseen tarpoa hämärissä metsissä, joskin myös välillä kaupungissa :) Olympialais-kiekkokin vei elämästäni pari viikkoa niin että hurahti, ja hetkellisen masentelun jälkeen se pronssi tuntuu oikein lämpöiseltä voitolta, MM-kisoja odotellessa...

Välillä olen ollut viittä vaille kirjoittamassa mielipiteitä ajankohtaisista asioista tai muuten vaan niskavilloja nostattavista yleismaailmallisista ärsytyksistä, mutta ehtiihän noita, nyt kun epäolennaiset kuulumiset on päivitetty ;) Tosin olen välillä miettinyt että olisikohan pienen pienen blogini tarina päättymässä, mutta jätetään tämä nyt ainakin vielä tänne roikkumaan.

Joutavien kännykkä-kuvien myötä mukavaa alkavaa viikkoa itse kullekin :)

 Junaradan alla kätköilemässä ;)


 Satunnainen etko-kuva


 Niin, siis huomaatte varmaan että en ole näiden kuukausien aikana oppinut olemaan rennosti silloin kun kaveri on kameran takana :P Mutta muistaakseni olen tässä Kotiteollisuutta lähdössä katsomaan.


Karvapalleroillakin juoksutilat pieneni muuton myötä, joten lahjoin kisuja asianmukaisella raapimapuulla. Menestys sinänsä, että edes toinen kateista tykkää kiivetä ylös nukkumaan, toinen mulkoilee edelleen pahasti ja pitää minua ilmeisesti idioottina kun luulin että saattaisi vanha herrakin innostua. Ei innostunut ei...

maanantai 23. joulukuuta 2013

Sydämellistä Joulua

Piti raapustella muutama hauska joulumuisto mitä olen viime päivinä fiilistellyt, mutta kello rientää ja tänään otetaan varaslähtö Joulun viettoon, joten toivotan vain kaikille tunnelmallista Joulun aikaa :)




maanantai 16. joulukuuta 2013

Tip tap ja silleen...

Olen sadistisella tavalla eilen ja tänään kostanut itselleni kaiken tämän viime aikaisen laiskuuden ja saamattomuuden. Eilen siivosin kodin siihen kuntoon että kehtaa joulua vietellä, ja tänään olen hiki päässä metsästänyt kaikki lahjat pukinkonttiin ja jopa paketoinut ne.
Lisäksi näköjään päivitän taas pitkän tauon jälkeen blogia. Hurraa suatana, hyvä minä!

Muistini on talviunilla, mutta kovalla pinnistelyllä muistelisin että viime viikkoina on tapahtunut muun muassa seuraavaa:

Kävin katsomassa Nightwishin keikkataltioinnin Tennispalatsissa, hieno show oli se :) Vaikeuksia teetti ristiriita siinä että kuulet ja näet hyvää musiikkia "livenä", mutta notta kehtaako taputtaa? Saako vähän heiluttaa jalkaa tahdissa? Saako laulaa ääneti mukana? Näköjään läsnä oli myös joitakin bloggaajia, mutta olen taas kulkenut laput silmillä niin että vasta blogeja lueskeltuani olen läsnäolleet tiedostanut.

Pari viikkoa sitten vietettiin rakkaan ystävän kanssa pikkujouluja ja käytiin katsastamassa Mokoman live-kunto Virgin Oilissa. Kunnossa olivat. Keikalle pukeuduin pikkujouluväriä kunnioittaen uutukaiseen punamustaan Dracula Clothing -korsettiini, tässäpä jälleen yksi paskalaatuinen kännykkäkuva:


Samaisessa Virgin Oilissa käytiin kavereiden kanssa katsomassa menneenä viikonloppuna Marjo Leinonen & Huff n Puff. Sitä edelsi ruokailu toisella kokoonpanolla paikassa, jota olen jo hehkuttanut mutta hehkutan uudestaan: Stones. On muuten parhaat burgerit mitä olen syönyt!

Löysin arkistojen kätköistä kuvan joltain taannoiselta Stones-reissulta, joten laitetaan nyt ruoka-kuvaakin kehiin: 

Lämpimästi muuten suosittelen myös kuvassa näkyvää siideriä; Westons Vintage! Prosentit on kohdillaan (8,2) ja maku on täyteläinen. Ostakee vaikka alkosta joulupöydään, jos ette baariin ole justiinsa suuntaamassa. Ja tämä ei sitten ole maksettu mainos :D ! 

Ettei tämä kirjoitus olisi liian looginen ja selkeä, niin hypätään asiasta toiseen: Muuttavat sukulaiset ovat kaksipiippuinen juttu. Ensinäkin joutuu suurella todennäköisyydellä osallistumaan muuttopuuhiin, ja toisekseen ainakin tässä tapauksessa on harmi, että faija muutti kauemmas (ja öh, se "kauemmas" tarkoittaa peräti 20min ajomatkaa... :D ). Mutta hyvityksenä sain muuton tieltä kaikkea pientä ja isoa, kuten olkkarin seinää koristavat kynttilälampetit, ja keittiöön uudet nahkaverhoillut tuolit. Äitikin muutti samoihin aikoihin, ja tilanpuutteen vuoksi joutui hän luopumaan arkkupöydästä jota olen jo tovin himoinnut. Nyt se on MINUN!




Mielessä on vakaasti mutta epävarmasti ajatus että tulen vielä ahdistelemaan teitä blogimaailmaan ennen kuin hiljennyn mussuttamaan suklaata ja kinkkua ja perunamuusia ja porkkanaraastetta *kuolaa jo vähän*, joten hei hei tältä erää ja kuulemisiin :)

tiistai 26. marraskuuta 2013

Loma on ihmisen parasta aikaa

Tattadaa, mä olen lomalla! Loma starttasi torstai-aamuna kun hymy korvissa kurvailin yövuorosta kotiin. Herättyäni alkoi kuitenkin hymy hyytyä ja realiteetit iski vasten unisia kasvojani; perjantaina firman pikkujoulut about sadalle janoiselle juhlijalle, ja minä osana järjestelytiimiä. En vaivaa yksityiskohdilla, mutta teräksinen tiimimme sai pikkujoulut hoidettua ja allekirjoittanut ehti järjestelyiden lomassa myös nauttia juhlatunnelmasta ja juomista.

Pikkujoulujen jälkeen olen vaipunut lomakoomaan, mikä käytännössä tarkoittaa sitä että kaikki asiat hoituu helvetin hitaasti. Maanantaina ajattelin "ihan äkkiä" siivota vaatekaapin ja pakata myyntiin ne rievut, joita en käytä. Tällä hetkellä sängyn vieressä on vaateröykkiö, mikä odottaa sitä että tapahtuu seuraava askel ja jaksan kokeilla nuo artikkelit että mitä käytän ja mitä en... Köh... Jos vaikka seuraavalla lomalla sitten...

Lomasuunnitelmat tästä eteenpäin on auki; ehkä jatkan hitaista aamuista nauttimista, lipittelen siis pari-kolme tuntia kahvia, poltan tupakkaa ja selailen nettilehtiä. Tänään tuli todettua että talvi ei ole kätköilijän kulta-aikaa; edes palavat hermot ei lämmitä siinä vaiheessa kun näpit jäässä korkkailee jotain helvetin filmipurkkeja ja yrittää liukkaalla tiellä kipitellä nopeampaa tahtia että edes vähän lämpenisi olo.

Mutta niin, loma!  Seuraava kiinnekohta on lauantai, jolloin on tiedossa Mokoman keikka. Jumaleissön, Pillerinpyörittäjällä pyörii housut (tai hame) siinä kohtaa lujaa jos ilmoille kajahtaa Valapatto tai Kolmannen asteen kuulustelu. Siinä sitä on sellaista suomalaista mättöä riipivän kauniilla sanoilla että huhhahhei!

Mystisesti on vallitsevan vaatekaappikaaoksen keskelle taas uuttakin eksynyt, mutta kuten aiemmin sanoin, lomalla kaikki tapahtuu normaaliakin hitaammin, eli en ole kameran kanssa jaksanut tapella... Joten tässäpä nyt sitten kuvakiintiötä täyttämään se aiemmin ostamani toinen pitsimekko.



"Et saata tietää, et liioin ymmärtää
Kuinka kipeää, voi kieli tehdäkään
Kun murtuu kahle, pääsee irti ajatus
Tuo pelätty ja tarkoin varjeltu
Se haastaa valan, joka ammoin annettiin
Vannomalla ikuisuutta uhmattiin
Nyt lupaus on vain muisto menneestä
En hyväksy, pidän kiinni rippeistä"


sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Naamajaiset

Myöhästyneet Halloween-kemut on nyt juhlittu ja olo sen mukainen. Toisaalta tää kuollut fiilis sopii hyvin asuuni... Aivan mahtavia ideoita ja asuja oli ihmisillä, ja harmittaa kovasti että kaikista ei ole kuvaa. Pidemmittä puheitta, tässä kuva-todisteita:


Pikaiset kotikuvat ennen lähtöä...


 ... Ja muutama random-kuva osasta juhlijoista.



Paikalla oli myös liuta muitakin hahmoja, esim hindu, ninja ja slaavi-joukko, mutta ehdoton lempparini oli kekseliäisyytensä vuoksi Batmanin ammuttu isä. Nostan suuresti hattua ihmisille jotka näkevät vaivaa ja improvisoivat ja keksivät mitä mahtavimpia asuja, joita kovasti ihastelin eilen, ja hieman hämmentyneenä otin  vastaan minulle luovutetun illan paras asu -palkinnon :)

perjantai 25. lokakuuta 2013

Mokomakin pitsimekko

Mjaahas, taas on tovi vierähtänyt. Blogi-motivaatio on ollut vähän hukassa, yhtenä selityksenä ideoiden ja kuvien puute, ja sen lisäksi ne vanhat pohdinnat, joista keväällä muutaman sanan raapustelin. Sen voi muistin virkistämiseksi lukea tästä.

Kuukauden takainen Turmion Kätilöiden keikka tosiaan oli mainio, seuraavan päivän syyskemut kotona hyvin kosteat. Siitä hetkestä tähän päivitykseen on tapahtunut jotain satunnaista pientä sosialisoitumista ihmisten ilmoille ja geokätköilyä. Jännä, en ole edelleenkään yhtään syys-ihminen, mutta silti käyn etsimässä jotain helvetin filmipurkkeja pimeässä, kylmässä ja joskus myös sateisessa säässä. Hulluutta on monenlaista...

Metallican leffan kävin katsomassa jonain krapula-iltana; leffa alkoi lupaavasti, kivat oli keikkameiningit ja soundit ja se oheis-tarinakin vaikutti ihan kiinnostavalta. Sitten leffa kuitenkin loppui, ja päälimmäinen fiilis oli vaan että "aha? oliks tää nyt tässä?". Jos joku on kyseisen rainan nähnyt, niin kertokeepa mielipiteitä :) Itseeni se ei paskan lopun takia uponnut.


Rätti-asiaa! Olen jo jonkun aikaa etsiskellyt rentoa arkimekkoa, mallia lyhyt ja materiaalia joustava&pitsinen&vartalonmyötäinen. Malli kuitenkin aiheuttaa harmaita hiuksia pitkäselkäiselle päärynälle,  ja monta tuskastumista on etsintöjen aikana tullut, kunnes Bubbleroom tarjosi pelastuksen, oikeastaan kaksin verroin (hupsista saatana...). Lyhyet mekot jää itselleni usein niin lyhyiksi, että perse vilkkuu jos vähääkään kumartelee, joten olin vähän pähkinöinä kun löytyi mekkoja jotka peittävät jotain, olematta kuitenkaan ihan polvipituisia. Toinen mekoista ei kuitenkaan täytä kriteeriä vartalonmyötäinen, mutta oli sen verran mukava päällä että pakkohan se oli ottaa vaatekaapin täytteeksi. Tänään jaksoin vihdoinkin, kunnollisten unien jälkeen, kaivaa kameran esille ja tattadaa, tässä tämä se-ei-täytä-kaikkia-kriteereitä-mekko:





Aion olla ovela ja jättää toisen mekon kuvat toiseen päivitykseen, sitä kun ei koskaan tiedä miten laiska jatkossakin olen kameran kanssa :P Nyt jatkan musiikin parissa ja lasken päiviä seuraaviin mielekkäisiin marraskuisiin tapahtumiin; halloween-kemut (jotka btw ovat itselleni ensimmäiset laatuaan), Mokoman live-dvd:n julkaisupäivä, firman pikkujoulut ja Mokoman keikka. Jo on kumma saatana jos ei noilla saada marraskuuhun vähän enemmän eloa kuin tähän lokakuuhun.

lauantai 12. lokakuuta 2013

Työpaikkahuumori

Meillä on melkoisen hullunkurinen ja avoin työporukka, huumori kukkii ja silleen. Hauskoja tarinoita olisi kerrottavana vaikka kuinka, mutta se ei olisi kaikkien ohjeiden ja sääntöjen mukaista. Siihen ei kuitenkaan ole estettä, ettenkö voisi joitain tilanteita ja kommentteja kertoa itseeni liittyen:

Kollega: "Kas, Cruella DeVil saapuu" (allekirjoittanut saapui töihin alemmassa kuvassa näkyvässä takissa)















No siis. Onhan yhdennäköisyys huima, varsinkin kun katalogikuvaan liitetään takin seuraksi oma naamani.


Kollega 1: "lähtisitkö mun kanssa tälläiseen opintopiiriin?" (näyttää esitettä aiheesta Ö)
Minä: "voin mä harkita"
Kollega 2: (laulaen) "Mörkö se lähti piiriin, tinttanttanttantallallei"
Arvatkaa huviksenne lähdinkö mörkö-laulujen jälkeen mihinkään piireihin?

Asiakas: "Näytät siltä että olet noussut jostain aavelaivasta"
(Minä WTF-ilmeellä lähden pois ja kerron kollegoille tämän törkeän kommentin)
Lääkäri: "No emmä tiiä, oothan sä aika kalpee... mut sä oikeestaan näytät vähän Jenni Haukiolle"
Loppupäivän tiirailin kuvia Jennistä ja etsin yhdennäköisyyttä. En löytänyt.

Paljastetaan se nyt että nimeni on Jessica, hei vaan hei :)
Kollega kesken työpäivän: "Alba" (hihittelee)
Minä: "Häh?"
Kollega osoittelee nimineulaani: "Sä oot Alba"
Katselin nimineulaani ja kas, joku rakas kollegani oli sukunimeni kohdalle vaihtanut tekstin Alba. Minulla ei ole vieläkään tietoa syyllisestä, eikä siitä montako päivää olin töissä ollut Jessica Alba, todennäköisesti viikkoja. Siinä on jokunen potilas ja omaiset saattaneet ihmetellä että jo on muijalla itsetunto kohdillaan kun Jessica Albaksi itsensä on nimennyt.

Tälläistä se tällä kertaa on tämä vuorotyöläisen elämä, ei tule kuvia blogiin koska olen joko a)töissä b)laiska c)kuvauskelvoton humalan takia tai unohdan kameran olemassa olon. Siinä tuli myös viime viikkojen kuulumiset tiivistettynä; on ollut töitä, on ollut laiskuutta ilmassa ja on ollut syyskemuja ja on ollut Turmion kätilöiden keikkaa. Nyt nökötän vapaa-iltana kotona, koska katsastusmies oli sitä mieltä että syöpyneet jarrulevyt on pakko vaihtaa jos autolla mielin ajella. Kiitos katsastus-setä, olen nyt vaihdattanut ne jarrulevyt ja tilini on tyhjä. Ei ne syöpyneet jarrulevyt tähänkään asti ajoa haitanneet, hyvin kulki biili eteenpäin suatana!